Mt St Helens

Lähtö kotiin alkoi lähestyä ja samoin viimeinen viikonloppu. Ajattelin varata viikonlopun uusien kavereiden kanssa läksiäisten pitämiseen, joten mitään nähtävyyksiä en enää viimeiselle viikonlopulle suunnitellut. Tuntui tylsältä palata kotiin, kun oli vielä niin monta paikkaa, mitä en ollut ehtinyt näkemään ja toisaalta harmitti, että Suomen juhannus ja jenkkien itsenäisyyspäivä molemmat jäävät väliin. Ihmettelin, miten olinkin noin hölmösti suunnitellut paluun. Rupesin sitten vihjailemaan pomoille, että jos jäisinkin vielä viikoksi ja asiahan järjestyi helposti. Jouduin kyllä muuttamaan hotelliin, koska vuokra-asunto oli irtisanottu jo kuukautta aikaisemmin. Myös lennon jouduin vaihtamaan menemään Chicagon kautta, koska New York - Helsinki välin kaikki lennot olivat täynnä.

No sitten kun minulle näin yhtäkkiä ilmestyi vapaa viikonloppu aikatauluun, päätin lähteä taas reissuun. Aluksi ajattelin, että menisin Kaskadien keskelle Leavenworth-nimiseen kaupunkiin, jossa on "aito" tirolilaistunnelma. Mutta kun katselin paikkaa, tuntui että siellä olisi pitänyt viettää vähintään viikonloppu. Lopulta päätin lähteä katsotaan St Helens -vuorta, joka matkaoppaankin mukaan pitäisi kuulua jo viikon reissun nähtävyyksiin. Mt St Helens on siis tulivuori, joka purkautui 1980, joilloin kolmasosa vuoren massassa irtosi ja liukui mutavyörynä alas tappaen 57 ihmistä matkallaan ja tuhoten 600 neliökilometriä metsää ja rakennuksia. Ennen purkausta vuoren laki oli kaunein ja symmetrisin lähivuoristossa mutta nyt siinä on mailin leveä kraateri.
Matkaan taisi mennä kaikkine pysähdyksineen melkein viisi tuntia vaikka parissa tunnissa kai olisi pitänyt selviytyä. Aika pelottavia vuoristoteitä sinne ajelin ja hienoja näköalapisteitä oli vähän väliä. Taisin pysähtyä melkein jokaiseen ottamaan kuvia.

Tästä laavavirta aikoinaan meni, melkoisen iso joki siinä on ollut. Helikopterilla pääsisi katsomaan vuorta lähempää.

Määränpää oli Johnston Ridge Observatory, jossa Johnston niminen mies oli todistanut tulivuorenpurkausta ja huutanut radioon "Vancouver, vancouver, this is it!" ennen kuin hän kuoli niille sijoilleen. Observatorio on siis viiden mailin päässä tulivuoresta ja onnekseni pilvet kaikkosivat, joten näin vuoren hienosti. Melkein aina pilvet kätkevät vuorenhuipun, joten olin valinnut onnekkaan päivän. Ihmeellistä oli nähdä pitkälle vuorille, missä edelleen näkyi, kuinka muta- ja laavavyöryt olivat kaataneet ikimetsää ja edelleen puunrungot makasivat vuorenrinteillä kuin tulitikut eikä uutta metsää ollut vieläkään alkanut kasvaa. Vuoren rinteet ja lähialueet olivat edelleen kuin kuumaisemaa, missä ei kasva mitään.

60 metrisiä puunrunkoja vuorien rinteillä

Mt St Helens 26 kesäkuuta 2011

Pidemmällä metsää on kasvatettu 80-luvulta lähtien ja siellä ei oikeastaan enää huomaakaan tulivuorenpurkauksen vaikutuksia. Observatoriossa olisi ollut hyvin vaikuttava video purkauksesta ja lisäksi puistonvartijat pitivät esittelyjä näköalatasanteelle. Vaikuttavin fakta oli ehkä se, että jos olisimme olleet purkauksen aikana siinä, missä olimme, meillä olisi ollut 45 sekuntia elinaikaa jäljellä. Lisäksi paikalle oli tehty luontopolku, jolla kerrottiin purkauksesta ja lopussa oli kaukoputki, mistä näki, että kyllä se vuori edelleen tupruttaa savua. 

Metsä oli tuhoutunut tänne asti, mutta kuten näkyy uusi kasvatettu metsä peittää jo purkauksen jäljet.



Vuori vuonna 1979 ja vuonna 1990